Ohjelmistolisäyksiä ja lippuetu: yliopiston päärakennuksella Saara Aalto, Anneli Saaristo ja Arja Koriseva, Puistojuhliin Pariisin Kevät
Jyväskylän Kesän ohjelmisto täydentyy. Jyväskylän yliopiston päärakennuksella nähdään kansainvälisestä laulukilpailumenestyksestään tunnettu Saara Aalto ja monipuolinen tulkitsija Anneli Saaristo. Lisäksi kuullaan uusia tulkintoja rakastetuista Georg Malmsténin lastenlauluista. Puistojuhlien esiintyjäkattaus täydentyy Pariisin Kevät -yhtyeellä. 14.–18.4. saat Jyväskylän Kesän verkkokaupasta yliopiston päärakennuksen konserttien ja Puistojuhlien liput 20 prosentin alennuksella.
Saara Aalto on monelle tuttu menestyksestään laulukilpailuissa, kuten The Voice of Finland 2012 ja The X Factor UK 2016. Kilpailemisen lisäksi Aalto on ehtinyt tehdä paljon muutakin: hän on julkaissut seitsemän levyä, antanut äänensä Disneyn Frozen-elokuvan Annalle, keikkaillut ympäri maailmaa ja esiintynyt Andrea Boccellin, Jose Carrerasin ja Adam Lambertin kanssa.
Jyväskylän Kesään Saara Aalto tuo päivitetyn version konsertistaan, jota hän esitti kiertueellaan Iso-Britanniassa vuonna 2019. Konsertissa kuullaan uusin, akustisin sovituksin sekä Aallon omia kappaleita että hänen suosikkikappaleitaan X Factorista, musikaaleista ja elokuvista. Pääosassa Jyväskylän yliopiston päärakennuksella kuultavassa konsertissa on Saara Aallon upea lauluääni.
Yliopiston päärakennuksella nähdään myös tyylillisesti monipuolisesta ohjelmistostaan tunnettu Anneli Saaristo. Suurelle yleisölle Saariston levytyksistä tunnetuin lienee kappale La dolce vita, jolla hän edusti Suomea vuoden 1989 Euroviisuissa ja sijoittui loppukilpailussa seitsemännelle sijalle. Se on edelleen kaikkien aikojen paras sijoitus suomenkielisellä esityksellä.
Anneli Saaristo esiintyy Jyväskylän Kesässä kapellimestari Lasse Hirven orkesterin kanssa. Orkesterikokoonpano mahdollistaa myös sellaisten kappaleiden esittämisen, joita Saariston konserteissa aina kuulla. Saaristo on koostanut Jyväskylän Kesän konserttinsa paitsi suurimmista hiteistään, myös vähemmälle huomiolle jääneistä, taiteilijalle itselleen tärkeistä kappaleista. Kappaleiden välissä Saaristoa haastattelee pitkän linjan musiikkitoimittaja Tarja Närhi.
Säveltäjä, sanoittaja ja muusikko Georg Malmsténin syntymästä tulee tänä kesänä kuluneeksi 120 vuotta. Malmsténin kynästä ovat lähtöisin monet rakastetut lastenlaulut, kuten Mikki Hiiri-laulut, Lasten liikennelaulu, Hyljätty nukke ja Karhunpoika sairastaa.
Tuotteliaan taiteilijan laulut ovat eläneet läpi vuosikymmenten. Niitä juhlistetaan Jyväskylän Kesässä Lastenmusiikkiorkesteri Loiskiksen konsertissa, jonka solisteina nähdään Arja Koriseva ja Aki Hietala.
Pariisin Kevät täydentää Puistojuhlien perjantaita
Arto Tuunelan sooloprojektista kokonaiseksi yhtyeeksi kasvanut Pariisin Kevät on ehtinyt julkaista jo seitsemän albumia. Yhtyeen suosiosta todistavat kulta- ja platinalevyt, joita molempia on kertynyt kaksin kappalein. Pariisin Kevät nähdään Puistojuhlissa perjantaina 8.7.
Lipunmyynti konsertteihin alkaa tänään 14.4. klo 14 Jyväskylän Kesän verkkokaupassa. Puistojuhlien liput ovat myynnissä Jyväskylän Kesän ja Puistojuhlien verkkosivuilla sekä Lippupisteen myyntikanavissa.
Georg Malmstén 120 v -konsertti: Arja Koriseva, Aki Hietala ja Loiskis
To 7.7. klo 15 Jyväskylän yliopiston päärakennuksen juhlasalissa
Liput: 28/24/20 €
Saara Aalto
Ma 11.7. klo 18 Jyväskylän yliopiston päärakennuksen juhlasalissa
Liput: Alakatsomo: 42/38/28 €, yläkatsomo 36/32/21 €
Päätöskonsertti: Anneli Saaristo
Ti 12.7. klo 18 Jyväskylän yliopiston päärakennuksen juhlasalissa
Liput: Alakatsomo 42/38/28 €, yläkatsomo 36/32/21 €
Puistojuhlat 2022:
To 7.7.
J. Karjalainen, Yona, Arppa, Lyyti
Pe 8.7.
Chisu, Pariisin Kevät, Jesse Markin, Pambikallio, Malla, Louie Blue
Liput: 2 päivää 85/59 €, 1 päivä 46/32 €
20 prosentin alennus Puistojuhlien ja päärakennuksen konserttien lipuista
Juhlimme uusia esiintyjäjulkistuksia ja lähestyvää Kesää lippuedulla. Kampanjakoodilla KEIKKUENTULEVI saat 20 prosentin alennuksen kaikista Puistojuhlien ja yliopiston päärakennuksen konserttien lipuista.
Etu on voimassa 14.–18.4. Jyväskylän Kesän verkkokaupassa osoitteessa jyvaskylankesa.fi ja puistojuhlat.fi ja koskee seuraavia tapahtumia:
- Georg Malmstén 120 v -konsertti: Arja Koriseva, Aki Hietala ja Loiskis
- Jukka Gustavson & Street Level
- Linda Fredriksson Juniper
- Saara Aalto
- Päätöskonsertti: Anneli Saaristo
- Puistojuhlat