Euroviisuvoittaja Salvador Sobral konsertoi Jyväskylän Kesässä
Vuoden 2017 euroviisuvoittaja, portugalilainen jazz-laulaja ja lauluntekijä Salvador Sobral saapuu Jyväskylän Kesään heinäkuussa. Ensimmäisellä Suomen-vierailullaan vuonna 2019 Sobral esiintyi Jyväskylän Kesässä loppuunmyydylle katsomolle. Lipunmyynti tulevan kesän konserttiin alkaa perjantaina 24.3.
Salvador Sobral on ylistetty tulkitsija, jonka musiikin ytimessä ovat jazz- ja bossa nova -vaikutteet sekä vivahteet ranskalaisesta chanson-perinteestä. Sobralin musiikillisia innoittajia ja vertauskuvia ovat muun muassa Chet Baker sekä legendaarinen bossa nova -nimi Caetano Veloso, jonka kanssa hän on myös esiintynyt. Tarkan, herkän ja notkean tulkintansa vuoksi Sobralia on tituleerattu myös ääni-instrumentalistiksi. Portugalin kaikkien aikojen ensimmäinen euroviisuvoittaja on voittanut myös kotimaansa Idols-kilpailun vuonna 2009. Sobral on ollut musiikintekijänä tuottelias – hän julkaisi tuoreimman albuminsa BPM vuonna 2021, ja viime vuonna julkaistiin EP-levy SAL. Uusi albumi on luvassa kuluvan vuoden lopulla.
Salvador Sobral on tullut tunnetuksi myös kantaaottavuudestaan. Hän on esimerkiksi ottanut kantaa pakolaiskriisin humanitäärisiin ongelmiin. Hän on lisäksi puhunut musiikintekijöiden ja säveltäjien työn puolesta ja kritisoinut pop-musiikin kertakäyttöisyyttä.
Salvador Sobral konsertoi Jyväskylän yliopiston päärakennuksen juhlasalissa huippumuusikoista koostuvan nelihenkisen yhtyeensä kanssa. Konsertin lipunmyynti alkaa perjantaina 24.3. klo 10 Jyväskylän Kesän verkkokaupassa osoitteessa www.jyvaskylankesa.fi.
Salvador Sobral
Jyväskylän yliopiston päärakennuksen juhlasali
La 8.7. klo 18.00
Liput
Alakatsomo 56/54/48 €
Yläkatsomo 50/48/38 €