Katri Helena juhlii 60-vuotista uraansa Jyväskylän Kesässä
Jyväskylän Kesän päätöskonsertissa nähdään yksi maamme menestyneimmistä laulajista, Katri Helena. Konsertti on osa Katri Helenan 60-vuotisjuhlakiertuetta. Artisti konsertoi Jyväskylän Kesässä 11.7. Tessa Virta Orkesterin kanssa.
Tänä vuonna tulee kuluneeksi tasan 60 vuotta siitä, kun Katri Helena aloitti uransa. Huhtikuussa virstanpylvään kunniaksi julkaistaan laulajan elämäkerta, jonka on kirjoittanut Elina Hirvonen.
Katri Helena Kalaoja on yksi maamme menestyneimmistä laulajista ja levyttänyt suuren määrän rakastettuja, ikivihreitä kappaleita. Levytysura alkoi vuonna 1963 Poikien kuvat -laululla. Seuraavana vuonna julkaistusta Puhelinlangat laulaa -kappaleesta tuli Katri Helenan läpimurtohitti. Katri Helenan muita hittejä ovat esimerkiksi Anna mulle tähtitaivas, Vasten auringon siltaa, Mun sydämeni tänne jää, Katson sineen taivaan, Lintu ja lapsi, Katson autiota hiekkarantaa, Paloma Blanca, Syysunelma ja Ei kauniimpaa. Näitä tunnetuimpia hittejä kuullaan myös juhlakonsertissa.
Viime vuoden lokakuussa julkaistussa Anna-lehden haastattelussa Katri Helena on kertonut, että ura lähenee loppuaan. Lopettamispäätöstä artisti ei kuitenkaan ole tehnyt.
– Lopettamisen aika ei ole kovin kaukana. Uusi elämänvaihe ei pelota minua, mutta vähän se jännittää. En tee tarkkoja päätöksiä, koska tiedän, että elämällä on tapana tuoda eteen valinnan hetkiä, jolloin ennakkoon tehdyillä suunnitelmilla ei ole merkitystä, artisti kertoi lehdelle.
Viime vuoden lopulla Katri Helena nähtiin konserttilavoilla pitkästä aikaa kolmen vuoden keikkatauon jälkeen. Jyväskylän Kesän päätöskonsertti on artistin ainoa tiedossa oleva konsertti Jyväskylän alueella.
Katri Helena – 60-vuotisjuhlakonsertti
Jyväskylän Kesän päätöskonsertti ti 11.7.2023 klo 18
Jyväskylän yliopiston päärakennuksen juhlasali
Lippujen hinnat:
- Alakatsomo
52/50/46 € - Yläkatsomo
46/44/36 €
Liput ovat myynnissä Jyväskylän Kesän verkkokaupassa osoitteessa www.jyvaskylankesa.fi.