Jyväskylän Kesä
Jyväskylän Kesä on pohjoismaiden vanhin yhtäjaksoisesti järjestetty kaupunkifestivaali. Vuonna 1955 keksitty tapahtuma nousi pian perustamisensa jälkeen koko Euroopan merkittävimpien kesätapahtumien joukkoon. Jyväskylässä ovat käyneet maailman johtavat säveltäjät, arkkitehdit, muusikot, elokuvantekijät, filosofit, tutkijat, tanssijat ja teatterintekijät. Festivaalin ydin on ollut perustamisesta saakka korkeatasoisissa taidesisällöissä, uusien teosten ja tekijöiden esiintuomisessa, yhteiskunnallisissa teemoissa ja yleisöjä osallistavassa järjestämisfilosofiassa.
Seuraavaa Jyväskylän Kesää vietetään 2.–8.7. Jyväskylässä sekä sen lähialueilla. Vuoden 2025 festivaalin teema on sivistys.
Lippuja myyvät
- Tämä sivusto verkossa myy lippuja kaikkiin esityksiin joka päivä, ympäri vuorokauden. Jyväskylän Kesän verkkokaupassa käyvät yleisimmät Paytrailin maksutavat sekä Smartum Saldo ja Epassi.
- Jyväskylän Paviljongissa järjestettävien avajaiskonsertin ja päätöskonsertin liput ovat myynnissä kaikissa Lippupisteen kanavissa ja toimipisteissä sekä R-kioskeissa ympäri Suomen.
- Puistojuhlien lippuja saa ostettua sekä meidän verkkokaupastamme että Lippupisteen toimipisteistä ja R-kioskeista.
Tiedustelut kaikista Jyväskylän Kesän lipuista:
liput@jyvaskylankesa.fi (suositeltu yhteydenottotapa)
Lippupisteen lipunmyynnin puhelinpalvelu 0600 900 900
(2€/alk. min+mpm/pvm) ma–la klo 9–21, su klo 10–18
Useimmat arvosetelit käyvät maksuvälineenä Lippupisteen myyntipisteissä ja verkkokaupassa. R-kioskeilla voit maksaa seuraavilla arvoseteleillä: Edenred-kortti, Smartum Saldo Mobiili ja Epassi. Lisätietoa arvoseteleistä: https://www.lippu.fi/campaign/maksa-kulttuurieduilla
Ovilipunmyynti
Jyväskylän Kesän tapahtumapaikoilla myydään lippuja alkaviin esityksiin tuntia ennen esitysten alkua. Ovilipunmyynnissä käyvät korttimaksu sekä SmartumPay ja Epassi.
Lippuvaihtoehdot
- peruslippu
- eläkeläislippu (valikoiduissa esityksissä)
- opiskelija/työtön/siviilipalv.hlö/varushlö/alle 18-vuotias
Avustaja pääsee veloituksetta esityksiin yhdessä avustettavansa kanssa.
Tapahtumapaikat
Arvot
Jyväskylän Kesän arvoja ovat yhdenvertaisuus, vastuullisuus ja laadukas sisältö. Nämä arvot ohjaavat festivaalin kaikkea toimintaa.
Yhdenvertaisuus
Tavoitteenamme on, että Jyväskylän Kesä on avoin kohtaamisten paikka tasavertaisesti kaikille. Haluamme, että jokainen kävijä, esiintyjä ja työntekijä voi osallistua Jyväskylän Kesän tapahtumiin turvallisesti ja tasavertaisesti omana itsenään, erilaisine lähtökohtineen ja ominaisuuksineen.
Tiedostamme, että työtä näitä tavoitteita kohti on tehtävä jatkuvasti. Turvallisempi festivaali ja paremman toimintakulttuurin kehittäminen ovat prosesseja, jotka vaativat pitkäjänteistä, aktiivista työtä.
Lupaamme:
- Otamme vakavasti häirinnän, syrjinnän ja epäasiallisen käytöksen. Puutumme ongelmatilanteisiin.
- Olemme valmiita keskustelemaan festivaalin arvoista ja toimintatavoista Jyväskylän Kesän sidosryhmien kanssa.
- Otamme vastaan palautetta toiminnastamme. Suhtaudumme palautteeseen mahdollisuutena kehittää festivaalin käytänteitä. Voit antaa palautetta myös anonyymisti.
- Käytämme viestinnässämme ymmärrettävää kieltä. Verkkosivuillamme tiedot ovat saatavilla myös englanniksi.
- Kehitämme tapahtumapaikkojen saavutettavuustietojen listausta kattavammaksi. Päivitämme saavutettavuustiedot vuosittain.
Vuonna 2024 olemme edistäneet yhdenvertaisuuden toteutumista esimerkiksi seuraavin keinoin:
- Henkilöstömme on kouluttautunut turvalliseen tilaan ja häirintään liittyen. Festivaalin työryhmä on sitoutunut tarkastelemaan ja kehittämään Jyväskylän Kesän toimintamalleja.
- Festivaaliviikon tapahtumista on laadittu riskiarvio turvallisen tilan ja koskemattomuuden näkökulmasta.
- Olemme verkostoituneet keskustelemaan käytännöistä myös muiden tapahtuma-alan toimijoiden kanssa.
- Kaikki festivaalin aikana työskentelevä henkilökuntamme tutustuu Jyväskylän Kesän yhdenvertaisuuskäytäntöihin. Tapahtumissamme työskentelevä henkilökunta tietää, kuinka häirintätilanteissa toimitaan.
Yhdenvertaisuus festivaalin aikana
- Festivaaliviikon ajan on käytössä yhteydenottolomake, jolla kuka tahansa voi ilmoittaa kokemastaan tai todistamastaan häirinnästä tai epäasiallisesta kohtelusta Jyväskylän Kesän tapahtumissa. Voit täyttää lomakkeen anonyymisti tai halutessasi pyytää Jyväskylän Kesän tuotantotiimistä määrättyä vastuuhenkilöä olemaan yhteydessä sinuun puhelimitse tai sähköpostilla, valintasi mukaan.
Pääset yhteydenottolomakkeeseen tästä.
- Puistojuhlien ajan festivaalialueella päivystää häirintäyhteyshenkilö jonka puoleen voi kääntyä, mikäli kokee tulleensa Jyväskylän Kesän tapahtumissa häirityksi. Häirintäyhteyshenkilö ei ole viranomainen ja rikosta epäiltäessä on aina otettava yhteys poliisiin.
- Keskustelut häirintäyhteyshenkilöiden kanssa ovat luottamuksellisia, eikä mihinkään toimiin ryhdytä ilman henkilön suostumusta.
- Puistojuhlien wc:t eivät ole sukupuolitettuja.
Kannustamme tutustumaan ennen festivaalia YK-liiton turvallisen tilan periaatteisiin. Turvallisen tilan periaatteet ovat hyvä työkalu siihen, miten voimme jokainen omalla toiminnallamme vaikuttaa tapahtumien ilmapiiriin ja turvallisuuteen. Tutustu turvallisen tilan periaatteisiin täällä.
Ympäristö
Jyväskylän Kesä on sitoutunut kehittämään kestävämpiä toimintatapoja, huomioimaan ympäristön sekä toimintamme ympäristövaikutukset. Tavoittelemme festivaalin aiheuttaman ympäristökuorman vähentämistä esimerkiksi seuraavin tavoin:
- Jyväskylän Kesällä on ympäristösuunnitelma, joka päivitetään vuosittain. Ympäristösuunnitelma ohjaa valintojamme ympäristöasioissa.
- Valitsemme kumppaneiksemme paikallisia ja arvomme jakavia toimijoita aina, kun se on mahdollista.
- Hyödynnämme olemassa olevia esityspaikkoja tilapäisten esityspaikkojen rakentamisen sijasta.
- Vältämme kertakäyttöisten materiaalien käyttöä, ja panostamme kierrättämiseen ja materiaalien uusiokäyttöön.
- Kaikki takahuonetarjoilumme ovat kasvisruokaa. Edellytämme, että henkilökunnan ja artistien lounasravintoloissa on tarjolla myös kasvisvaihtoehto.
- Olemme mukana festivaalitoimijoiden Siirtymä kohti hiilineutraalia toimintaa -vertaisverkostossa, jossa tavoittelemme festivaalien hiilineutraaliutta.
- Teemme tiivistä yhteistyötä Jyväskylän yliopiston resurssiviisausyhteisö JYU.WISDOMin kanssa. Ohjelmistossamme käsitellään ajankohtaisia ympäristöaiheita akateemiseen, tutkittuun tietoon perustuen. Festivaali on mahdollisuus tuoda näitä aiheita näkyviksi ja yhteiskunnalliseen keskusteluun myös akateemisen maailman ulkopuolella.
Otamme vastaan palautetta ja kehitysehdotuksia vastuullisuuteen, yhdenvertaisuuteen ja muihin teemoihin liittyen. Voit lähettää palautetta sähköpostilla osoitteeseen kesa@jyvaskylankesa.fi. Avaamme tälle sivulle myös palautelomakkeen, jonka kautta voit jättää palautetta tai raportoida epäkohdasta halutessasi myös anonyymisti.