6.3.2025

Puistojuhlien koko ohjelma julkaistu! Mukana mm. Ege Zulu ja Joalin

Pop- ja indiemusiikkiin keskittyvä puistofestari Puistojuhlat tuo Jyväskylän Lounaispuistoon jälleen kahden päivän verran huippuartisteja. Festivaalin monipuolinen sisältö kutsuu festivaalikansan juhlimaan ikään katsomatta. Luvassa on timanttinen kattaus alan tuoreita tekijöitä, tauolta palaavia konkareita, sekä hittilistojen kärjissä suosiotaan nauttivia artisteja.

Torstaina 3.7. Puistojuhlilla lavalle nousee huippumuusikoista koostuva Saimaa, joka on julkaissut lähiaikoina musiikkia suurella menestyksellä: yhtye julkaisi viime vuonna jopa kaksi viiden tähden albumia. Eri genrejä seikkailullisesti yhdistelevä bändi tarjoaa kuulijoilleen rohkeaa, mutta helposti lähestyttävää musiikkia. YleX Läpimurto 2025 -yleisöäänestyksen voittaja good boys tuo Lounaispuistoon ainutlaatuisen viihdyttävän live-energiansa. Yhtyeen keikalla voi päästä kokemaan aivan uudenlaisia äänimaailmoja. Tauolta palaava, kansainvälistäkin suosiota saavuttanut Regina juhlistaa kulttimaineeseen noussutta Soita mulle -albumiaan. Musiikillinen tauko katkeaa myös, kun  Ville Leinonen & Valumo tekevät kauan odotetun paluun oltuaan tauolla 20 vuotta. Tulevana kesänä tullaan näkemään myös elektronista indiepoppia loihtiva Orvokki, joka ihastuttaa kuulijat tunteellisella musiikillaan. Orvokin debyyttialbumia Kasvotusten on kehuttu viiden tähden arvoiseksi, taiteellisilta ratkaisuiltaan rohkeaksi kokonaisuudeksi.

Perjantain 4.7. loistokkaassa ohjelmistossa koetaan merkittävää suosiota kahminut, mukaansatempaavasta esiintymisestään tunnettu Ege Zulu, jonka hittibiisi Tunnista tuntiin on ottanut haltuun radiokanavat sekä striimauspalvelut. Lavalle nousee myös englantia ja espanjaa kappaleissaan sielukkaasti yhdistelevä kansainvälinen tähtemme Joalin, sekä Suomen festivaalilavoja valloittanut, yli kymmenen vuoden tauoltaan palaava JätkäJätkät. Yksi perjantain esiintyjistä on kuulijoitaan itsevarmalla asenteella inspiroiva Senya, joka tunnetaan muun muassa hittikappaleestaan Ikoni. Puistojuhlilla jyväskyläläistä vankkaa rap-osaamista tulee todentamaan nykyhiphopin rimaa taiteellisella kunnianhimollaan ja tarttuvilla kappaleillaan nostava Shakkii.

Jo kahdeksatta kertaa järjestettävä Puistojuhlat on suuri elämys inhimillisessä mittakaavassa. Upeiden esiintyjien lisäksi kahden päivän aikana nautitaan monipuolisesta alueohjelmasta ja laadukkaista ravintolapalveluista. Puistojuhlien tapahtumapaikkana toimii tunnelmallinen ja kulttuurihistoriallisesti arvokas Lounaispuisto Jyväskylän keskustassa. Puistojuhlat järjestää monitaidefestivaali Jyväskylän Kesä.

Puistojuhlien yhden ja kahden päivän liput ovat myynnissä Jyväskylän Kesän verkkokaupassa sekä näillä sivuilla että osoitteessa puistojuhlat.fi. Festari toivottaa tervetulleeksi kaikenlaiset ja kaikenikäiset yleisöt!

 

Puistojuhlien päiväkohtainen ohjelma:

Torstai 3.7.

Saimaa
good boys
Regina
Ville Leinonen & Valumo
Orvokki

Perjantai 4.7.

Ege Zulu
Joalin
JätkäJätkät
Senya
Shakkii