Avajaiskonsertti

ke 1.7. klo 18:00
Kesto: n. 2 tuntia
Jyväskylän yliopiston juhlasali, Seminaarinkatu 15 40100 Jyväskylä

Jyväskylän Kesän pitkää historiaa kunnioitetaan katsomalla rohkeasti kohti tulevaa. Avajaiskonsertista 1. heinäkuuta 2020 rakennetaan monitaiteinen ja ainutlaatuinen kokonaisuus, jonka ytimessä on huippuluokan jazz. Merkkivuoden teemana on ympäristö.

Kun 1950-luvun puolivälissä keksitty festivaali juhlii, kyse ei ole vain nostalgisoinnista ja muistelusta. Syntymäpäivän johdosta Jyväskylän Kesän historiaa ja nykypäivää tullaan purkamaan auki muun muassa soittaen, laulaen, tanssien ja juhlien. Festivaaliviikon avaa ainutlaatuinen monitaiteinen konsertti, joka pohjaa saksofonisti Timo Lassyn ja rumpali Teppo Mäkysen musiikille, näyttelijä Minttu Mustakallion tulkitsemille ympäristöteemaisille teksteille sekä yllätyksille, joita paljastetaan talven mittaan.

”Festivaalimme pitkä historia on tulvillaan rohkeita sisältöjä ja omaperäisiä tuotantoja. Juhlavuoden vietto kannustaa kehittelemään myös avajaiskonserttiimme jotain uutta, ainutlaatuista ja vähän ihmeellistäkin.” hehkuttaa toiminnanjohtaja Kyösti Ylikulju

Timo Lassy ja Teppo Mäkynen tunnetaan 2000-luvun alussa esiinmarssin suorittaneen uuden suomalaisen jazz-sukupolven johtohahmoina. Vuosien varrella he ovat työskennelleet yhdessä monissa merkittävissä kokoonpanoissa (Teddy Rok 7, The Five Corners Quintet, Jo Stance, Timo Lassy Band). Jyväskylän Kesässä nämä huippumuusikot nousevat lavalle tuoreella duo-kokoonpanolla, jonka live-esiintyminen sisältää monipuolisen ja jännittävän kokonaisuuden aina spirituaalisesta vapaasta improvisaatiosta tiukkoihin grooveihin – ja kaikkea siltä väliltä. 2019 julkaistu Timo Lassy & Teppo Mäkynen debyyttialbumi (We Jazz Records) on jo ehtinyt kerätä loistavia arvioita niin meillä kuin muualla. Viimeisimpänä ”Jazz Album of the Year” -ehdokkuus Gilles Petersonin Worldwide FM Awardseissa.

Kuva: Valtteri Kantanen

Minttu Mustakallio on Jussi- ja Venla-palkittu näyttelijä, joka on työskennellyt laajasti teatteri-, tv-ja alokuva-alan eturivissä. Hän työskentelee vuonna 2020 kantavissa rooleissa Suomen Kansallisteatterissa, Svenska Teaternissa ja Helsingin Kaupunginteatterissa

Avajaiskonsertin tekstien keräämisessä tehdään yhteistyötä Keski-Suomen Kirjailijat ry:n kanssa.

 


Ympäristövuosi palauttaa keskustelun

Jyväskylän Kesä on Pohjoismaiden vanhin yhtäjaksoisesti järjestetty kaupunkifestivaali. Vuonna 1955 keksitty tapahtuma nousi pian perustamisensa jälkeen koko Euroopan merkittävimpien kesätapahtumien joukkoon. Jyväskylässä ovat vierailleet maailman johtavat säveltäjät, arkkitehdit, muusikot, elokuvantekijät, filosofit, tutkijat, tanssijat ja teatterintekijät.

Jyväskylän Kesä on noussut aina uudelleen otsikoihin maailman megatrendejä ennakoivilla teemoillaan. Viime vuosikymmenten aikana festivaali on erottautunut muista myös tasa-arvoisella toteutuksellaan: Jyväskylän Kesä on yksi harvoista festivaaleista, joka on kiinnittänyt erityistä huomiota esiintyjävalintojensa tasavertaiseen sukupuolijakaumaan jo vuosituhannen alusta alkaen.

Yksi merkittävimmistä aikakausista Jyväskylän Kesän historiassa ovat 1970-luvun alun ympäristöteemaiset tapahtumavuodet, jotka olivat aloittamassa laajaa keskustelua luonnon ja ympäristön tilasta. Nämä festivaalit toimivat pohjana monille merkittäville mullistuksille jopa kansainvälisesti. Ne uudistivat sekä asenteita että lainsäädäntöä. Ensi vuoden ympäristövuodessa sekä palataan näihin 50 vuoden takaisiin keskusteluihin että pureudutaan tämän hetken ilmastokriisiin, ja etsitään seuraavan tulevaisuuden ratkaisuja. Laaja puheohjelma limittyy sulavasti taiteelliseen ohjelmistoon, ja ympäristöteemaan pääsee syventymään monipuolisesti sekä tieteen että taiteen keinoin. Puheohjelmiston toteuttamisessa pääyhteistyökumppanina toimii Jyväskylän yliopiston monitieteinen WISDOM-resurssiviisausyhteisö.

Jyväskylän Kesä 1.–7.7.2020

Jyväskylän Kesän avajaiskonsertti järjestetään Jyväskylän yliopiston päärakennuksen juhlasalissa keskiviikkona 1.7. kello 18 alkaen. Konsertin liput tulevat myyntiin maanantaina 20. tammikuuta festivaalin nettisivuilla ja Lippupisteen toimipisteissä. Jyväskylän Kesän puheohjelmisto julkaistaan tammi-helmikuussa, ja koko ohjelmisto valmistuu talven ja alkukevään aikana.

 

Avajaiskonsertin liput tulevat myyntiin maanantaina 20. tammikuuta kello 14:00.