ti 12.7. klo 18.00
Kesto 120 min
  • Musiikki
Jyväskylän yliopiston päärakennuksen juhlasali, Jyväskylä

Päätöskonsertti: Anneli Saaristo

Konsertissa on väliaika

Anneli Saaristo on työssään tinkimätön ja intensiivinen taiteilija. Hän edustaa Suomessa harvinaislaatuista, valtavirrasta poikkeavaa ja laajakatseista lajia. Saariston ohjelmisto kurottaa tyylillisesti moniin suuntiin, ja hän on itsenäisesti valinnut suurimman osan levyttämistään lauluista. Tekstin ja musiikin yhteys on ollut Saaristolle aina erityisen tärkeää.

Jyväskylän Kesän päätöskonsertissa Anneli Saaristo esiintyy kapellimestari Lasse Hirven orkesterin kanssa. Orkesterikokoonpano mahdollistaa myös sellaisten kappaleiden esittämisen, joita ei Saariston konserteissa aina kuulla. Saaristo on koostanut Jyväskylän Kesän konserttinsa paitsi suurimmista hiteistään, myös harvemmin kuulluista, taiteilijalle itselleen tärkeistä kappaleista. Kappaleiden välissä Saaristoa haastattelee pitkän linjan musiikkitoimittaja Tarja Närhi.

Suurelle yleisölle Anneli Saariston levytyksistä tunnetuin lienee kappale La dolce vita, jolla Saaristo edusti Suomea vuoden 1989 Euroviisuissa. Matti Puurtisen säveltämä ja Turkka Malin sanoittama sijoittui loppukilpailussa Sveitsin Lausannessa seitsemännelle sijalle. Se on edelleen kaikkien aikojen paras sijoitus suomenkielisellä esityksellä.

La dolce vitan ohella Saariston suosituimpia lauluja ovat Appelsiinipuita aavikkoon vuodelta 1992, versio Veikko Lavin Evakon laulusta ja eräiden maailmanhittien cover-versiot, kuten Päättyneet juhlat, Aina eilinen, Alfonsina ja meri, Kuutamon poika ja Viimeinen känni.

 

Semman kahvila Belvedere palvelee Jyväskylän Kesän osallistujia Seminaarinmäellä yliopiston päärakennuksessa osoitteessa Seminaarinkatu 15 siellä järjestettävien tapahtumien yhteydessä. Tarjolla on monipuolisia kahvilatuotteita sekä anniskelutuotteita. Belvedere avautuu aina tuntia ennen päärakennuksella alkavaa ohjelmaa ja palvelee myös esitysten aikana ja mahdollisilla väliajoilla.

 

Anneli Saaristo, Esiinnyt Jyväskylän Kesässä Lasse Hirven orkesterin kanssa. Vaikuttaako kokoonpano esiintymiseesi?

– Ennen kaikkea kappalevalintoihin. On paljon sellaisia biisejä, joita ei voi esittää pelkän pianistin kanssa.

Esitän tietenkin tärkeimpiä laulujani: La Dolce Vita, Appelsiinipuita aavikkoon, Evakon laulu, Kypsän naisen blues. Mutta orkesterin kanssa voin esittää myös niin sanotut suuret kappaleeni. Niihin kuuluvat Yöt ilman sua, Kuutamon poika, Tyttö ja tanssiva karhu ja Katso ruusu minkä teit. Niitä pääsee harvoin esittämään.

Millaisia muistoja kappaleisiisi liittyy?

– Evakon laulua oli aluksi suorastaan vaikea laulaa, se herkisti liikaa. Kun aloin harjoitteluani varten kuunnella sitä rahisevalta C-kasetilta Veikko Lavin itsensä esittämänä, itkin koko ajan. Teksti oli niin vaikuttava. Harjoittelun alkuvaiheessa kuuntelusta piti jopa pitää taukoa. Studiossakin sitä laulaessa itketti. Olen kerran esittänyt kappaleen tuhansille Karjalan evakoille. Se oli aika vaikea paikka. Vähitellen olen oppinut, että pitää sekä kokea että kertoa yhtaikaa, välittää tunne yleisölle.

Tekstit ovat tärkeitä. Olen iloinen, että minulla on ollut hienoja yhteistyökumppaneita: esimerkiksi Matti Puurtinen, Upi Sorvali, Eero Tiikasalo, Erkki Mäkinen, Daniel Katz ja Liisa Ryömä. Olen aikaisemmin laulanut paljon runoja: Federico García Lorcaa, Aaro Hellankoskea, Uuno Kailasta ja Aleksis Kiveä.

Minua on joskus tituleerattu laulelmien laulajaksi, mutta todellisuudessa ohjelmistoni on hyvin monipuolista, ja erityisen kiintynyt olen lattarimusiikkiin.

 

Sinua arvostetaan taitavana tulkitsijana. Miten syntyy onnistunut tulkinta?

– Haluan tehdä lauluille oikeutta, en mene lavalle poseeraamaan. Dynamiikka on minulle tärkeä asia. Suuri esikuvani musiikissa on argentiinalainen laulaja Mercedes Sosa. Hän hallitsee dynaamiset vaihtelut.

Knokke Cupin parhaan solistin palkinto oli läpimurtoni. Se oli erittäin suuri kunnia. Palkinnon perustelut ovat jääneet mieleeni: “Anneli Saaristolla on kyky saada laulu elämään näyttämöllä”. Se on minusta hienosti sanottu. Yritän saada elämään sen, mitä laulan.

Minulla on aika kunnianhimoinen lähtökohta, kun menen yleisön eteen: annan kaiken minkä osaan, kappaleiden välistä rentoa jutustelua unohtamatta. Se on aina täysin impulsiivista, mitään ei ole mietitty etukäteen – ettei mene liian vakavaksi.