to 8.7. klo 14.00
Kesto n. 2h
  • Puheohjelma
  • Vapaa pääsy
Ruusupuisto, Jyväskylän yliopisto, Jyväskylä

Jyväskylän Kesän ympäristövuodet silloin ja nyt  

Vapaa pääsy

Maailma on muuttunut paljon puolessa vuosisadassa, mutta  ympäristöasioissa käsittelemme edelleen pitkälti samoja teemoja kuin 50 vuotta sitten.

Yksi merkittävimmistä aikakausista Jyväskylän Kesän historiassa ovat 1970-luvun alun ympäristöteemaiset tapahtumavuodet, jotka olivat aloittamassa laajaa keskustelua luonnon ja ympäristön tilasta. Nämä festivaalit toimivat pohjana monille suurille mullistuksille jopa kansainvälisesti. Niissä käydyt keskustelut uudistivat sekä asenteita että lainsäädäntöä. Menneiden vuosikymmenten keskusteluihin palataan tänä vuonna Kesässä, kun silloisia ympäristökysymyksiä peilataan nykyhetken polttaviin teemoihin.

 

Kuva: Matti Salmi

 

 

  • Hannu Halinen

    toimi Jyväskylän Kesän pääsihteerinä ympäristöteemavuosina 1970–1971. Hän on työskennellyt ulkoministeriössä, suurlähettiläänä sekä Suomen ihmisoikeuslähettiläänä. Hän on toiminut myös Itämerineuvoston sihteeristön päällikkönä Tukholmassa ja IIASA:n pääjohtajan erityisneuvonantajana Wienissä.

  • Osmo Soininvaara

    Osmo Soininvaara on valtakunnan politiikan taakseen jättänyt pitkän linjan vihreä poliitikko. Soininvaara oli mukana Suomen ympäristöliikkeen kannalta merkittävässä Koijärvi-liikkeessä 1979–80 ja perustamassa Vihreää liittoa. Soininvaara on entinen peruspalveluministeri ja toiminut myös yksityisyrittäjänä, konsulttina ja tietokirjailijana.

  • Eero Paloheimo

    Eero Paloheimo on työskennellyt suunnittelijana, poliitikkona ja korkeakoulunopettajana. Hän on kirjoittanut kymmenen ympäristöä ja tulevaisuutta käsittelevää teosta sekä lukuisia artikkeleita lehtiin ja kokoomateoksiin. Vihreiden kansanedustajana hän työskenteli 1987–1995 ja eduskunnan tulevaisuusvaliokunnan puheenjohtajana 1994–1995. Hän oli Teknillisen Korkeakoulun puurakentamisen professori vuosina 1995–2000. Paloheimolla on kaksi tohtorintutkintoa: tri-ins ja TkT.

  • Hannele Pokka

    Hannele Pokka on ympäristövastuun työelämäprofessori Helsingin yliopistossa. Hän toimi aikaisemmin ympäristöministeriön kansliapäällikkönä, Lapin läänin maaherrana, kansanedustajana ja oikeusministerinä. Hannele aloitti opinnot Helsingin yiopiston oikeustieteellisessä tiedekunnassa 1971 ja osallistui aktiivisesti opiskeluaikana ylioppilaspolitiikkaan.

  • Pertti Salolainen

    Pertti Salolainen on toiminut 39 vuotta kansanedustajana, josta 8 vuotta Eurooppaministerinä, Suomen EU-jäsenyyden pääneuvottelijana ja pääministerin sijaisena. Hän on toiminut myös 8 vuotta Suomen Lontoon suurlähettiläänä. Eduskunnassa Salolainen perusti eduskunnan ympäristö- ja luontoryhmän vuonna 1979 ja toimi sen puheenjohtajana koko kansanedustaja-aikansa.

  • Liia-Maria Raippalinna

    Paneelin puheenjohtajana toimii Liia-Maria Raippalinna. Raippalinna on ympäristö- ja kestävyysteemoihin perehtynyt väitöskirjatutkija Jyväskylän Yliopistosta. Hänen etnologian väitöstutkimuksensa käsittelee ruokahävikin vähentämistä kulttuurisen ja yhteiskunnallisen muutoksen näkökulmasta. Hän pohtii siinä, kuinka ruokajätteestä on viimeisen reilun kymmenen vuoden aikana tehty näkyvä ja kaikkia koskeva yhteiskunnallinen ongelma.