Arvo Pärt: Passio / Helsingin kamarikuoro

to 2.7. klo 16:00
Kesto: 75 min
Taulumäen kirkko, Lohikoskentie 2 Jyväskylä

Maailman tunnetuimpiin nykysäveltäjiin kuuluva Arvo Pärt täyttää syksyllä 85 vuotta. Merkkivuoden kunniaksi Helsingin kamarikuoro esittää hänen suurteoksensa Passio (75′) laulusolisteille, viidelle soittajalle (viulu, sello, oboe, fagotti ja urut) ja kuorolle. Vuonna 1982 kantaesitetty teos kuuluu Pärtin tintinnabuli-tyylin merkkipaaluihin ja perustuu latinankieliseen Johanneksen evankeliumiin. Teoksen laajuuden vuoksi sitä esitetään suhteellisen harvoin. Helsingin kamarikuoron tuotanto saa ensiesityksensä Jyväskylän Kesässä.

Tarina Jeesuksen tuomiosta ja ristiinnaulitsemisesta kerrotaan pysäyttävällä tavalla. Evankelistan osuudesta vastaa solistikvartetti, Jeesusta ja Pilatusta lukuun ottamatta kuoro tulkitsee teoksen muut roolit. Tehot saavutetaan aivan eri tavalla kuin esimerkiksi Bachin teoksissa – aika tuntuu pysähtyvän mutta tarina virtaa eteenpäin hienovaraisin värimuutoksin, laulu- ja soitinosuuksien kietoutuessa toisiinsa.

Helsingin kamarikuoro syventyy Pärtin musiikkiin jo syksyllä 2019 vieraillessaan Brysselissä järjestetyllä Arvo Pärt -festivaalilla. Siellä esitetään useita Pärtin pienempiä teoksia – mittava Passio on luonnollinen jatke tälle merkittävälle vierailulle.