Jyväskylän Kesän puheohjelman aiheina kestävä tulevaisuus ja vaihtoehtoiset elämisen tavat
Puheohjelmassa tarkastellaan tutkijoiden johdolla vaihtoehtoisia elämisen tapoja, kestävämmän tulevaisuuden mahdollisuuksia sekä yhteiskunnan muutoksen avaimia. Festivaaliviikon aikana voi myös lähteä filosofiselle kävelyretkelle, tehdä meemejä tai tarttua lapioon ja kääntää kampuksen nurmikkoa kaupunkiniityksi.
Toivo-teemaisen festivaaliviikon paneelikeskusteluissa 5.–11.7. käsitellään yhteiskunnallisen vaikuttamisen keinoja, biotaloutta, nuorisoa, vaihtoehtoisia elämäntapoja ja planetaarista hyvinvointia. Vieraiksi saapuu vaikuttava joukko tutkijoita, päättäjiä, vaikuttajia, taiteilijoita ja muita asiantuntijoita. Puheohjelman toteuttavat Jyväskylän Kesän kanssa Jyväskylän yliopiston resurssiviisausyhteisö JYU.WISDOM, hyvinvoinnin tutkimuksen yhteisö JYU.WELL sekä Opettajankoulutuslaitos.
Hahmotelmia vaihtoehtoisista tulevaisuuksista
Ilmasto- ja ympäristökriisit pakottavat meidät muuttamaan elämäntapaamme. Festivaaliviikon paneelikeskusteluissa tarkastellaan vaihtoehtoisia elämisen ja ajattelun tapoja, joita tarvitsemme, jotta muutos on mahdollinen.
Toivon tabut – toisenlaisen elämisen mahdollisuuksista -keskustelussa käsitellään niukkuuteen ja työttömyyteen liittyviä tabuja. Keskustelemassa ovat Omavaraopiston perustaja Maria Dorff ja kirkon kriitikkona tunnettu entinen pappi Kai Sadinmaa. Planetaarinen hyvinvointi -keskustelussa pohditaan, miten voisimme käsittää hyvinvoinnin uudella tavalla niin, että siihen sisältyisi myös luonnon hyvinvoinnin arvostus. Keskustelemassa ovat mm. kestävään hyvinvointiin erikoistunut professori Arto O. Salonen ja nuorten ilmastodelegaatti Hanna Höijer.
Entä millaisia tulevaisuuskuvia heijastamme lapsiin ja nuoriin? Tulevaisuuden toivot -paneelissa tarkastellaan sitä, kuinka meidän tulisi korjata suhtautumistamme ja luottamustamme nuorisoon. Mukana keskustelemassa tutkijoiden kanssa on lapsiasiavaltuutettu Elina Pekkarinen.
Muusikot toivon äärellä -keskustelussa luonnonsuojelubiologian yliopistonlehtori Panu Halmeen vieraiksi saapuvat muusikot Ringa Manner ja Ossi Valpio. Tilaisuudessa he käsittelevät taiteen ja musiikin roolia eko- ja ilmastokriisien keskellä. Manner tunnetaan esimerkiksi Ruusut-yhtyeestä, ja Valpio on aktiivinen vaikuttaja Jyväskylän kulttuurikentällä.
Ratkaisuja aikamme ongelmiin
Muutoksen tekijät -keskustelussa tarkastelun kohteena ovat monimutkaiset yhteiskunnalliset ongelmat, kuten krooniset sairaudet, ympäristöuhat ja sosiaaliset ongelmat. Miten tällaisia monista tekijöistä muodostuvia ongelmia voidaan ratkaista? Muiden vaikuttajien kanssa keskustelemassa on presidentti Tarja Halonen, joka tunnetaan ihmisoikeus- ja tasa-arvotyöstään.
Keskustelu biotaloudesta käy kuumana, eikä suotta: tarvitsemme biotaloutta kestävyyskriisin ratkaisemiseen. Biotalous ei kuitenkaan ole ongelmatonta. Päijänne Foorumi: Visio kestävästä biotaloudesta -paneelissa keskustellaan siitä, millaista vastuullinen biotalous on, ja mikä on yritysten rooli kestävyysmurroksessa. Mukana keskustelemassa ovat MTK:n elinvoimajohtaja Päivi Nerg ja Suomen yrittäjien puheenjohtaja Petri Salminen.
Työpajoissa meemittelyä ja elämäntapamuutoksia
Festivaaliviikolla on erinomainen tilaisuus aloittaa pieni tai suuri elämäntapamuutos. Minun muutokseni -työpajassa on tarjolla tutkimukseen perustuvia vinkkejä esimerkiksi suolistomikrobiston hyvinvointiin, vuorovaikutustaitojen kehittämiseen sekä oman aivotoiminnan virkistämiseen. Meemit toivon työkaluina -työpajassa puolestaan syvennytään meemeihin julkisen keskustelun välineenä ja päästään myös itse tekemään meemejä.
Haluatko tehdä konkreettisen teon lähiluonnon monimuotoisuuden eteen? Niittytalkoissa muutetaan viime vuosien tapaan pala kampuksen nurmialuetta kaupunkiniityksi. Filosofisilla kävelyretkillä taas filosofoidaan toivon hengessä tutkijoiden johdolla.
Kaikkiin tapahtumiin on vapaa pääsy. Ruusupuiston keskustelutilaisuuksia voi seurata sekä paikan päällä että suoratoistona Jyväskylän Kesän verkkosivuilla. Puheohjelma sopii jokaiselle aiheista kiinnostuneille, eikä ennakkotietoja tarvita.
Jyväskylän Kesän puheohjelma 2023
Avajaisseminaari: Koulutus 2.0. – kasvattajat opinsaunassa
Ke 5.7. klo 14
L304, Jyväskylän yliopiston Liikunta-rakennus & stream
Seminaarin järjestävät Jyväskylän kaupunki, Jyväskylän yliopisto ja Keskisuomalainen Oyj. Avajaisseminaarissa juhlitaan Jyväskylän yliopiston 160-vuotista historiaa.
Planetaarinen hyvinvointi
To 6.7. klo 14
Ruusupuisto & stream
Keskustelemassa professori Arto O. Salonen, kuluttajuuden merkityksiin erikoistunut uskontotieteilijä Mikko Kurenlahti ja Suomen nuorten ilmastodelegaatti Hanna Höijer. Puheenjohtajana reilun kestävyysmurroksen ja planetaarisen hyvinvoinnin tutkija Teea Kortetmäki.
Muusikot toivon äärellä
Pe 7.7. klo 14
Ruusupuisto & stream
Vieraina muusikot Ringa Manner ja Ossi Valpio. Keskustelua isännöi luonnonsuojelubiologian yliopistonlehtori Panu Halme.
Tulevaisuuden toivot
La 8.7. klo 12
Ruusupuisto & stream
Keskustelemassa lapsiasiavaltuutettu Elina Pekkarinen, väitöskirjatutkija Antti Alanko sekä pappi ja yhteiskuntatieteiden tohtori Kirsi Pohjola. Keskustelua johtaa kasvatustieteiden vanhempi yliopistonlehtori Matti Rautiainen.
Päijänne Foorumi: Visio kestävästä biotaloudesta
Su 9.7. klo 12
Ruusupuisto & stream
Puheenjohtajana toimii yliopistonlehtori Marileena Mäkelä Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulusta. Keskustelemassa professori Teppo Hujala Itä-Suomen yliopistosta, elinvoimajohtaja Päivi Nerg MTK:stä, Suomen yrittäjien puheenjohtaja Petri Salminen sekä tutkija Susanna Myllylä Maaseudun sivistysliitosta.
Muutoksen tekijät
Ma 10.7. klo 14
Ruusupuisto & stream
Keskustelemassa ovat presidentti Tarja Halonen, kansanterveystieteen professori Pilvikki Absetz Tampereen yliopistosta, MIELI ry:n yhteiskuntasuhdepäällikkö Johanna Kujala ja nuorten luontodelegaatti Elo Vanhanen. Keskustelua johtaa professori Taru Lintunen.
Toivon tabut – Toisenlaisen elämisen mahdollisuuksista
Ti 11.7. klo 14
Ruusupuisto & stream
Keskustelemassa Omavaraopiston perustaja Maria Dorff, protestantti Kai Sadinmaa ja filosofi Antti Salminen. Puhetta johtaa väitöskirjatutkija Liia-Maria Raippalinna.
Toivosta toimintaan – yritykset kestävän tulevaisuuden tekijöinä
Ke 5.7. klo 16
Ruusupuisto
Kesto 2 h
Jaloittele ajatuksiasi – filosofiset kävelyretket
Ke 5.7 klo 18, la 8.7. klo 11, su 9.7. klo 10 & ti 11.7. klo 12.30
Katso tapahtumakohtaiset lähtöpaikat tapahtumasivuilta!
Nurmikosta niityksi -talkoot
La 8.7. & su 9.7. klo 11–15
Mattilanniemen puisto, Jyväskylän yliopiston B- ja C-rakennusten pääty
Meemit toivon työkaluna -työpaja
La 8.7. klo 14.30
Ruusupuisto
Kesto 2 h
Minun muutokseni -työpaja
Ma 10.7. klo 10
Ruusupuisto
Kesto 2 h