Muutoksia Jyväskylän Kesän ohjelmaan, ohjeet jo lipun ostaneille

5.6.2020

Jyväskylän Kesän 65-vuotinen yhtäjaksoinen tarina jatkuu koronaviruksesta huolimatta. Festivaalia varten rakennetaan uusi suoratoistoalusta, joka mahdollistaa festivaalin toteuttamisen alkuperäisellä festivaaliviikolla 1.7. alkaen. Jos sinulla on lippu Jyväskylän Kesän tapahtumiin, löydät toimintaohjeet tämän uutisen lopusta.

Tapahtuma-alustaa kehitetään yhdessä jyväskyläläisen tapahtumamyyntipalvelu Liveton kanssa. Tarkoituksena on rakentaa täysin uusi palvelu, jota voidaan hyödyntää tapahtumien toteutuksessa myös tulevina vuosina perinteisten yleisötapahtumien rinnalla. Lisäksi Jyväskylän Kesä siirtyy perinteiseen radioon. Radiokumppanina on toukokuussa lähetyksensä aloittava Radio Keskisuomalainen.

– Jyväskylän Kesä on läpi historiansa ollut edelläkävijä myös uuden teknologian esittelyssä. Siinä missä vuonna 1960 tutustutimme konserteissamme yleisöä stereo-äänentoistoon, on meillä nyt hyvä tilaisuus kirittää festivaalimme 2020-luvulle. Tämän vuoden toteutuksessa hyödynnämme sekä nettisivuillemme rakennettavaa striimausalustaa että radio-ohjelmistoa, joka mahdollistaa festivaalille osallistumisen myös ilman älylaitteita ja internet-yhteyttä, sanoo festivaalin toiminnanjohtaja Kyösti Ylikulju.

Etänä toteutuvan festivaalin lisäksi Jyväskylän Kesän suuria konsertteja siirretään loppuvuoteen. Yhteensä luvassa on kokonaisen viikon verran ohjelmaa.

Tämän vuoden ympäristöteema jatkuu myös vuonna 2021. Ympäristöteemainen puheohjelma toteutetaan yhteistyössä Jyväskylän yliopiston WISDOM-resurssiviisausyhteisön kanssa. Lisäksi tämän vuoden ohjelmassa näkyy erityisesti festivaalin 65-vuotisjuhla.

Tällä hetkellä ohjelmiston suunnittelu on kovassa vauhdissa. Kerromme tarkemmin sekä festivaaliviikon uudesta ohjelmasta että syksyn konserteista kesäkuun alussa.

– Haluamme tukea kulttuurikenttää ja taiteilijoita toteuttamalla festivaalin ohjelmistoa vaikeasta tilanteesta huolimatta, Ylikulju tiivistää.

OLEMME LÄHETTÄNEET TOIMINTAOHJEET SÄHKÖPOSTITSE KAIKILLE OSTON YHTEYDESSÄ SÄHKÖPOSTIOSOITTEENSA JÄTTÄNEILLE. LÖYDÄT TIEDOT SIIRTYVISTÄ JA PERUUNTUVISTA TAPAHTUMISTA SEKÄ TOIMINTAOHJEET ALTA.

Jos sinulla on lippu siirtyvään tapahtumaan, olemassa oleva lippusi käy sisäänpääsynä myös uutena ajankohtana. Palautamme halutessasi rahat ostetuista lipuista (ei sisällä lippukaupan palvelumaksua). Lippupisteen kautta ostetut liput on mahdollista myös vaihtaa lahjakorttiin.

Kaikille konserteille emme valitettavasti löytäneet sopivaa uutta ajankohtaa. Näihin konsertteihin ostetuista lipuista palautamme rahat (ilman lippukaupan palvelumaksua). Voit myös vaihtaa lippusi Lippupisteen lahjakorttiin.

 

Siirtyvät konsertit

  • Iiro Rantala: My Finnish Calendar: uusi ajankohta 5.7.2020 klo 15:00, Korpilahden kirkko
  • Vuokko Hovatta ja Aulikki Oksanen: Rakkaus, kointähti: uusi ajankohta sunnuntai 29.11.2020 klo 18, yliopiston päärakennuksen juhlasali
  • Avajaiskonsertti / Timo Lassy & Teppo Mäkynen, Minttu Mustakallio: uusi ajankohta
  • Jyväskylän Kesä 2021, 7.7.2021 klo 18, yliopiston päärakennuksen juhlasali
  • Kaj Chydenius – Ympäristö- ja luontolauluja: uusi ajankohta Jyväskylän Kesä 2021, sunnuntai 11.7.2021 klo 19, yliopiston päärakennuksen juhlasali

Siirtyviin konsertteihin ostetut liput käyvät sellaisinaan uutena ajankohtana. Jos haluat palauttaa lippusi, toimi alla olevien palautusohjeiden mukaan 30.6.2020 mennessä.

Iiro Rantalan konsertin lippusiirrot uuteen ajankohtaan tulee vahvistaa sähköpostitse 15.6.2020 mennessä. Olemme lähettäneet ohjeen lipun ostaneille. Konsertin yleisökapasiteetti on yksi neljäsosa normaalista turvallisuuden takaamiseksi.

 

Konsertit, joille etsitään uutta ajankohtaa

Helsingin Kamarikuoro: Arvo Pärtin Passiolle: etsimme uutta ajankohtaa syksyltä ja ilmoitamme konsertin tilanteesta lipun ostaneille kesäkuussa. Konsertin toteutuessa jo ostetut liput käyvät sisäänpääsyksi sellaisenaan. Voit palauttaa lippusi 30.7.2020 asti.

 

Peruuntuvat konsertit

M.A. Nummisen Uusrahvaanomainen Jatsiorkesteri
Puistojuhlat

Puistojuhlat ei toteudu suunnitelmien mukaisesti yleisötapahtumana. Tämän vuoden lippu käy sellaisenaan ensi vuoden Puistojuhliin 8.–10.7.2021. Jos haluat palauttaa lippusi, toimi alla olevien palautusohjeiden mukaan 30.6.2020 mennessä.

 

Jyväskylän Kesän Festivaalipassi

Tämän vuoden festivaalipassi käy sellaisenaan ensi vuoden festivaaliviikolla 7.–13.7.2021. Jos haluat palauttaa festivaalipassin, toimi alla olevien palautusohjeiden mukaan 30.6.2020 mennessä.

OHJEET LIPUN PALAUTUKSEEN

Palautusohjeet Lippupisteen kanavista ostetuille lipuille

  • Palautus tapahtuu osoitteessa https://web.lippu.fi/palautus/
  • Lippunumeron löydät lipun viivakoodin alta.
  • Voit halutessasi myös vaihtaa lipun Jyväskylän Kesän lippulahjakorttiin. Ohjeet lahjakorttiin vaihtamiseen löytyvät samasta osoitteesta sivun alareunasta.

Palautuspyyntöjä otetaan vastaan 30.6.2020 saakka, joten toimithan ennen sitä. Lippupisteen asiakaspalvelu on ruuhkautunut peruuntuvien tapahtumien suuren määrän vuoksi, ja palautusten käsittelyssä voi olla viivettä.

 

Palautusohjeet Jyväskylän Kesän verkkokaupasta (palveluntarjoaja Liveto) ostetuille lipuille

Pyydä palautusta sähköpostitse osoitteesta asiakaspalvelu@liveto.io ja kerro viestissäsi seuraavat asiat:

  • Mikä tuote on kyseessä (tarkista lipusta)
  • Sähköpostiosoite, jota olet käyttänyt tilausta tehdessäsi
  • Tilausnumero, jonka löydät joko sähköpostivahvistuksesta tai itse lipun yläosasta nimellä “Order code”

Liveto palauttaa rahat lipuista toimitusehtojen mukaisesti ilman palvelumaksua Paytrailin kautta. Palautuspyyntöjä otetaan vastaan 30.6. asti, joten toimithan ennen sitä.

 

Pahoittelemme muutoksista aiheutuvaa harmia ja vaivaa. Toivomme kuitenkin, että olet mukana juhlimassa uudella tavalla toteutuvaa Jyväskylän Kesää heinäkuussa. Liput uuden ohjelmiston tapahtumiin tulevat myyntiin maanantaina 8.4.