No onkos tullut Kesä nyt joulun keskelle?

20.12.2016

Jyväskylän Kesä on julkaissut osan vuoden 2017 festivaaliohjelmastaan. Kesän avaa ruotsalainen a cappella –yhtye The Real Group ja sen päättää baritoni Tommi Hakala. Pohjoismaiden vanhimman kaupunkifestivaalin ohjelmaan kuuluvat myös Iiro Rantala, Tapiolan kamarikuoro, Ritva Oksanen ja saksalainen naamioteatteri Familie Flöz.

Julkaistujen Kesä-tapahtumien liput ovat jo myynnissä osoitteessa lippu.fi.

 

Avajaiskonsertti: The Real Group (Ruotsi)
Jyväskylän Kesä 2017 aukeaa maailman tunnetuimpiin kuuluvan a cappella -yhtyeen konsertilla. 5-henkinen The Real Group on 30-vuotisen uransa aikana laulanut tiensä myös suomalaisten sydämiin. Yhtyeen repertuaari liikkuu sujuvasti kevyen ja klassisen välillä. Konsertissa kuullaan jazz-henkistä yhtyelaulumusiikkia, jossa on vaikutteita folkista ja pop-musiikista. The Real Group on tehnyt laajasti yhteistyötä useiden huippumuusikoiden kanssa. Heihin lukeutuvat muun muassa Barbara Hendricks ja Lisa Nilsson.

 

5.7.2017 klo 18.00 Jyväskylän Paviljonki. Liput 48/44/40 euroa.

 

Familie Flöz (Saksa): Infinita
Naamioteatteriryhmien ykkösnimi, saksalainen Familie Flöz on saanut upean vastaanoton eri puolilla maailmaa. Jyväskylän Kesässä nähtävä Infinita on tarina ihmisen ensimmäisistä ja viimeisistä hetkistä – Tuokioista jolloin ne elämän suurimmat ihmeet tapahtuvat. Infinita nähdään Kesässä kahtena päivänä.

 

6.7.2017 klo 19.00 kaupunginteatterin suuri näyttämö ja 7.7. klo 18.00 Liput 36/34/24 euroa.

 

Tapiolan Kamarikuoro
Tapiolan kamarikuoro esittää Kesässä itsenäisyyden juhlavuoteen räätälöidyn konsertin Sata vuotta suomalaista kuoromusiikkia. Tapiolan Kamarikuoro on profiloitunut esittämään haastavaa ja monipuolista ohjelmistoa barokista uuteen musiikkiin. Kuoron jäsenistä kolmannes on ammattimuusikoita ja noin neljäsosalla on kuoronjohtajakokemusta.

 

8.7.2017 klo 18 Jyväskylän kaupunginkirkko. Liput 24/22/18 euroa.

 

Ritva Oksanen ja Pedro Hietanen: Älä jätä sinua yksin
Legendaarinen näyttelijä-laulaja Ritva Oksasen syksyllä 2016 ensi-iltansa saaneen runo- ja laulukonsertin tekstit ovat Aino Suholan ja Eva Klemanin kynästä. Esitys kertoo rakkaudesta, yksinäisyydestä ja toisen huomioon ottamisesta. Konsertissa kuullaan mm. Rauli Somerjoen Paratiisi, Juice Leskisen Yölento ja Vysotskin Ystävän laulu.

 

8.7.2017 Teltta klo 18.00. Liput 30/27/27 euroa.

 

Iiro Rantala ja Jugendorchester “il mosaico”
Kotimaassa ja kansainvälisestikin palkittu Iiro Rantala tuo Sveitsistä ensimmäistä kertaa Suomeen ison orkesterin, jonka kanssa hän on konsertoinut Euroopassa. Sveitsiläinen Jugendorchester ”il mosaico” soittaa Rantalan kanssa vain kolme konserttia Suomessa – näistä yksi kuullaan Jyväskylän Kesässä.

 

10.7.2017 klo 19.00. Taulumäen kirkko. Liput 26/24/18 euroa.

 

Päätöskonsertti:  Tommi Hakala ja Kristian Attila
Harvakseltaan Suomessa esiintyvä baritoni Tommi Hakala on maamme arvostetuimpia laulajia. Hän on voittanut BBC Singer of the World -kilpailun ja Merikanto-kilpailun. Wienissä asuva Hakala on esiintynyt muun muassa New Yorkin Metropolitan-oopperassa, San Franciscon oopperassa, Strasbourgissa, Savonlinnassa ja Kansallisoopperassa.

 

11.7.2017 klo 15.00 Taulumäen kirkko. Liput 32/30/26

Lisää ohjelmistoa julkaistaan alkuvuoden aikana.