Perjantain katuohjelmassa brittihauskuttajia ja mikrokonsertteja

13.7.2012

Jyväskylän Kesä 2012 - The New Rope String Band (kuvaaja: Emppu Tähkänen)

Jyväskylän Kesän perjantain Mitä noi tekee?! -katuohjelmassa yleisön hauskuttajan roolin ottivat sympaattiset The New Rope String Bandin brittikaverukset. Heidän kymmenminuuttinen esityksensä piti sisällään musiikkia, tanssia, teatteria ja temppuja. Pitipä yksi heistä lunttilapun turvin pienen puheen suomeksikin, jonka myötä selvisi muun muassa se, että kiltin alta löytyy peräti kahdet bokserit.  Lisää The New Rope String Bandin tarjoilemaa brittihuumoria voi nähdä vielä tänä iltana Teltassa klo 19 alkaen.

Katuohjelmassa jongleeraustaitojaan esittelivät puolestaan Sirkus Aikamoisen sirkustaiteilijat, jotka esiintyvät norjalaisen Cirkus Xantin tuottamalla Pluto Crazy -teoksella Jyväskylän kaupunginteatterissa huomenna lauantaina klo 19 alkaen.  Ennakkofiilistelyä 1960-luvun pop- ja rockmusiikin tahdissa tarjoilivat tämäniltaisessa Pop n’ roll -konsertissa Aalto-salissa klo 19 alkaen esiintyvät jyväskyläläiset pitkän linjan rockmuusikot. Konsertti on loppuunmyyty.

Jyväskylän Kesä Pekka Kuusisto Figaro (kuva Matti Salmi-5

Myös kansainvälisesti arvostettu viulisti Pekka Kuusisto toi katuohjelmassa oman tervehdyksensä Jyväskylän Kesään. Yleisöä viulunsoittotaidoillaan Kuusisto ihastutti pienillä mikrokonserteilla Taidemuseon Holvissa ja Figaron Wine Bistrossa. Lisää taidokasta soitantaa ja hienoa tulkintaa on tarjolla Bachin parilliset -konsertissa huomenna lauantaina 14.7. Jyväskylän kaupunginkirkossa klo 19 alkaen, missä Kuusisto esiintyy viulullaan yhdessä harmonikkataiteilija Janne Rättyän kanssa.

Yhtä lailla ennakkotunnelmia tulevasta katuohjelmassa tarjoili osa Soul Valpio Bandista akustisesti. Kunnolla bändi tykittää huomenna lauantaina kaupungin kuumimmassa tanssitapahtumassa, The Payback Jameissa. Jo kuudetta kertaa järjestettävä tapahtuma pidetään Aalto-salissa klo 15-21.

Eilisen tapaan perinnetohtorit Impi ja Lempi tarjosivat lisäksi kaikille halukkaille humoristisesti opastetun Jyväskylä-kierroksen. Osana Jyväskylän Kesän maksutonta ohjelmaa kuullaan myös Avner Eisenbergin (USA) yleisöluento fyysisen ilmaisun keinoista. Luento pidetään Jyväskylän kaupunginteatterin pienellä näyttämöllä klo 17 alkaen.

Tänään perjantaina nähdään myös Kulunka Teatron André ja Dorine Jyväskylän kaupunginteatterissa klo 19 alkaen, Circus Uusi Maailman Kerrostalo-teoksen kantaesitys Valorinteellä klo 21 alkaen, Matkavirsiä Toivakan kirkossa klo 19 alkaen sekä Liljan Loiston ja Alamaailman Vasaroiden yhteiskeikka Teltassa klo 22 alkaen. Lisäksi Bar Vakiopaineessa pidetään Perkele-klubi teemalla synti ja häpeä klo 21 alkaen, jonka jälkeen klo 23 alkaen esiintyvät Eva & Manu.