Iiro Rantala ei lomaile eikä kuuntele musiikkia

26.5.2017

Pianisti-säveltäjä Iiro Rantala kuuntelee lähinnä vain sitä musiikkia, joka kohoaa ilmoille hänen omien sormiensa kautta.
– En kuuntele musiikkia. Korville täytyy myös antaa levähdystauko, joten en kuulu niihin jotka laittavat luurit korvaan heti oman konsertin tai harjoituksen jälkeen, hän sanoo.
Rantala saapuu Jyväskylän Kesään mukanaan 25 sveitsiläistä soittajaa. Näiden soitto on miehelle kuitenkin tuttua, sillä yhteisiä konsertteja on tehty jo viitisen kappaletta. Musikaalisuudesta, soittamisen ilosta ja korkeasta teknisestä osaamisesta kiitellyn Il Mosaicon ja samoihin määritelmiin saumattomasti solahtavan Rantalan yhteistyö alkoi 1,5 vuotta sitten. Sveitsiläinen keikkamyyjä otti Rantalaan yhteyttä ja pyysi solistiksi konserttiin.
– Kyseessä on Sinfonietta eli mukana on noin 25 soittajaa. He ovat nuoria, alle 18-v musiikinopiskelijoita ja tulevia orkesterimuusikoita. Erittäin motivoituneita ja hyviä soittajia, Rantala hehkuttaa.
Il Mosaicon sivuilla Rantalaa puolestaan kehutaan mm. älykkääksi, humoristiseksi, tunteelliseksi ja arvaamattomia ideoita suoltavaksi muusikoksi. Orkesteria johtaa Herman Ostendarp.

Iiro Rantala (Kuva: ACT-GregorHohenberg)

Jyväskylän Kesän konsertin ohjelmana on Mozartia ja Rantalaa.
– Minä ehdotin Mozartin Pianokonserttoa nro 21, C-duuri ja se soitetaan. Lisäksi mukana on minun sävellyksiäni, jotka on sovitettu orkesterille. Soitan niissäkin solistina.
Konsertissa kuullaan sävellyksiä Rantalan Anyone with a Heart -albumilta. Rantala sanoo konsertin olevan uskollinen levylle, joskin kolmen muusikon sijaan soittajia on 26.
– Lopputulos on muhkea, hän vakuuttaa.

Rantala keikkailee nykyisellään paljon Keski-Euroopassa, mutta silloin tällöin häntä nähdään Suomessakin.
– Lähinnä kesäisin, kun on näitä kivoja festivaaleja. Mutta suurin osa ajasta menee Saksa-Sveitsi-Itävalta akselilla. Jonkin verran on jalkaa oven välissä myös Ranskaan, ensi vuonna.
Lisäksi Rantalan työkenttään kuuluu vuosittainen konsertointi Etelä-Koreassa.

Rantalaa voi syystä kutsua työmyyräksi. Vuodesta ei löydy sellaista päivää, ettei mies istahtaisi koskettimien ääreen. Loma on hänen mielestään outo ja tarpeeton asia.
– En ajattele elämää työ-loma jaotuksella. Jos minulla on vapaapäivä, soitan enemmän pianoa tai sävellän.
Rantalan mielestä Suomessa puhutaan ylipäätänsäkin kohtuuttoman paljon lomista.
– Puhuttaisiin mieluummin työstä ja mitä on saavutettu sillä rintamalla, hän toteaa.

Lopuksi maestrolta täytyy vielä kysyä paras kesäbiisi. Vastaus löytyy helposti.
– Suvivirsi. Mieluiten Jukka Perkon tulkitsemana.

Iiro Rantala & Jugendorchester “il Mosaico” maanantaina 10.7. klo 19 Taulumäen kirkossa.

Katso oheisesta linkistä Iiro Rantalan ja Il Mosaicon versio Anyone with a Heart -albumin Hard Score -kappaleesta.