Saara Aalto vetää vaikka kiinaksi ja telepaattisella yhteydellä

17.6.2016

Kun Saara Aalto opettelee kappaleen kiinaksi, syntykiinalaiset ajattelevat, että “tuo tyttö on syntynyt Kiinassa”.
– Se on mun vahvuus. Opin lausumaan kieltä kuin kieltä niin, että se kuulostaa hyvältä. Jos opettelen jonkun laulun kiinaksi, se menee kyllä ihan läpi kiinana, Aalto nauraa.
Ongelmia tuottaa kuulemma lähinnä se, jos joku tulee keikan jälkeen juttelemaan. Silloin käy nopeasti ilmi, ettei Aalto taida kiinaa sujuvasti, vaikka tuleekin sillä tarvittaessa toimeen.
Aalto ja Teemu Roivainen konsertoivat Jyväskylän Kesän Teltassa 16-jäsenisen viihdeorkesteri Guardia Nuevan kanssa. Solisteilla on takanaan pitkä yhteinen taival, joka sisältää yhteisiä vuosia musiikkilukiossa ja 9 vuotta avoparina.
– Nykyään ei olla enää pari, mutta ollaan tosi hyviä ystäviä ja on tehty paljon musiikkia yhdessä. Meillä on Teemun kanssa telepaattinen yhteys lavalla. Me tiedetään toistemme hengityksistä ja ilmeistä mitä toinen tarkoittaa.
Aalto sanoo hänen ja Roivaisen olevan ikään kuin omassa kuplassaan lavalla.
– Vaikka on ollut ero päällä ja arkielämä rankkaakin, niin lavalla on menty aina siihen samaan musiikkikuplaan, joka meillä on aina ollut. Meidän työskentelytapa on ihan samanlainen kuin aina. Ja se on tosi mahtavaa.

aalto ja roivainen

Saara Aalto, Teemu Roivainen ja Guardia Nueva.

Monella esiintyjällä on rutiineja, jotka valmistavat esiintymiseen. Aallolla rutiineja on vähän – ammattitaitoa paljon.
– Laulaminen on minulle niin elämäntapa ja kokoajan pinnalla, että minun ei tarvitse niin sanotusti kovin paljon muistella, että miten se menikään se laulaminen.
Aalto sanoo, ettei hän oikeastaan edes avaa ääntään ennen konserttia.
– Tiedän, että ääni kyllä toimii ja lähtee tilanteessa kuin tilanteessa. Tykkään itse meikata itseni. Saan siitä sen tietynlaisen meditaatiohetken, jonka kautta valmistun konserttiin.

Aalto ei ole konsertoinut Jyväskylässä pitkään aikaa.
– Ihmiset ovat kyselleet Jyväskylän konsertin perään, joten on tosi hienoa tulla esiintymään Jyväskylän Kesään.

Saara Aalto ja Teemu Roivainen Guardia Nueva, johtaa Raimo Vertainen Teltassa keskiviikkona 13.7. klo 21.30.

Oheisesta linkistä esimakua tulevasta konsertista:

 

Jyväskylän Kesän blogipostauksia löytää nyt myös JKL-BLOGIT -sivuston alta Facebookista. JKL-blogit sivuston tarkoituksena on koota saman katon alle Jyväskyläläisiä sekä Keski-Suomalaisia muoti-, lifestyle-, kauneus-, valokuvaus-, sisustus- ja ruokablogeja.  Sivusto pyrkii myös tuomaan tietoon paikallisia yrityksiä sekä tapahtumia.