Nuorten ääni ja lakikirjalla päällystetty isä

10.7.2016

Jyväskylän Kesä –kaupunkifestivaalilla ensi-iltansa saava Huoneteatterin Keijujen kuninkaalle menetetyt lapset –näytelmä käsittelee nuorten ahdistusta. Käsikirjoituksen pohjana toimineet tekstit ovat syntyneet nuorten taidetyöpajoissa ja pienryhmissä. Teos antaa kasvot ja äänen nuorille ja heidän ahdistukselleen, josta puhutaan paljon, mutta jolta suljemme korvamme liian usein.

-Nuorison pahoinvointia koskevat teokset nostavat aina voimakkaan yleisöreaktion. Ihmiset huokaileva, että ”voi miten koskettavaa”. Se tärkein, eli viesti nuorten pahoinvoinnista jää epäolennaisen alle, näytelmän käsikirjoittaja ja ohjaaja Raili Kivelä sanoo.
Hän kertoo kohtaavansa päivittäin lukio-opettajana oireilevia nuoria.
– Nuorten pahoinvointi on kasvanut ilmiömäisesti alle kymmenessä vuodessa.

_MG_7571 pakattuAikuiset sanovat, että ainahan nuoria on ahdistanut. Huoneteatterin työryhmä lähti tutkimaan sitä, mikä on se ahdistus joka näkyy kansanrunoissa ja Goethen Keijujen kuninkaassa ja miten se eroaa ja yhtyy nykyajan nuorten kokemaan ahdistukseen.
– Kun lavalla on ammattilaiset, saadaan herätettyä keskustelua enemmän kun yleisö ei pääse sen suojiin, että ”nuoret on niin liikuttavia”, Nurminen sanoo.

Schubertin Erlkönigin lisäksi esityksessä kuullaan nykykansanmusiikkia sekä jotain kevyttä ja kokeilevaa. Lavalla helisee laulu ja soi gamba, kantele sekä harmonikka. Taiteellisesti monipuolinen ryhmä on koostanut visuaalisesti ja auditiivisesti vaikuttavan kokonaisuuden, joka herättää ajattelemaan ja tuntemaan.

Näytelmän nuket ja vaatteet ovat Tua Hautamäen käsialaa. Jos tarkkaan katsoo voi erottaa ihmishahmojen pinnasta lakikirjan sivuja ja säveltäjä Eric Tanguyn luonnospapereita. Materiaali on lähes sataprosenttisesti kierrätettyä. Esimerkiksi pohjamateriaalina käytetyt Finnfoamit on löydetty roskalavoilta. Samaa uusiokäyttöä on nähtävissä myös näyttelijöiden asuissa.
– Olen tuonut mukanani näytelmään pieniä palasia teatterihistoriastaani, Hautamäki hymyilee.

Rooleissa: Jonathan Failla, Kirsi Nurminen, Pirta Laaksonen, Laura Vartio ja Katri Susitaival 

 

Keijujen kuninkaalle menetetyt lapset Kantaesitys Huoneteatterilla keskiviikko 13.7. klo 17. Esitykset myös to klo 29 ja 21. Torstain esityksen jälkeen yleisökeskustelu (20 min) Tarinateatteri Storian vetämänä.