Johanna Förstistä tuli laulaja vahingossa. Kesässä hän tarjoilee sillisalaattia

28.6.2017

“Musta tuntuu, että yhteislaulu tekisi niiiin hyvää ihan kaikille suomalaisille.”

Huikean taitava Johanna Försti on ennen kaikkea soul-laulajan maineessa, mutta hän laulaa mielellään ihan kaikenlaista musiikkia.
Baddingiä, Bond-tunnusmusiikkia, Sami Saarta, Pepe Willbergiä, Dave Lindholmia ja Suomi filmin musiikkia, Försti luettelee viimeisimpien keikkojensa sisältöä.
Se mitä hän mieluimmin laulaa, muuttuu tilanteen, sovituksen ja bändin mukaan.
– Mun omat rootsithan on kansanmusiikissa. Sieltä se kaikki lähtee, mutta soul on mun ensiaskel laulamiseen. Siksi se on mulle se sellainen erityislapsi.
Niin. Förstistä ei pitänyt tulla laulajaa ollenkaan. Muusikko kylläkin, mutta ei laulajaa.
– Souldiersin harjoituksissa Jyväskylän Musicalla Annalla (Dantchev) oli ääni poissa ja hän sanoi, että laula sinä, että voidaan harjoitella.
Försti laski kitaran sivuun ja tarttui mikkiin. Siitä se lähti. Tai ei ihan siitä. Mutta kipinä kuitenkin oli syttynyt palavana ja kuumana.
– Sitä ennen en ollut voinut sietää laulamista. Olin aina ajatellut, että se on yliarvostettua hommaa. Että se on yhtä helppoa kuin hengittäminen, Försti nauraa nyt.
Sittemmin mielipide on muuttunut. Vaikka Förstin laulaminen näyttää vaivattomalta, käy sekin työstä.
– Ja sitten keikalla esiintyminen laulajana on ihan eri asia kuin soittajana. Sinä olet siinä keulassa, eikä sinun ja yleisön välissä ole instrumenttia. Se on samanaikaisesti voimaannuttava ja turvaton olo.

– Muistan kun Lady Gaga oli käymässä Suomessa. Sillä oli joku iso harsohäkkyrä päässä ja eurokangasta vaatteissa. Sitten se oli ihan että ”apua jokainen tunnistaa mut täällä”. Kyllä se on kiinni siitä haluaako tulla tunnistetuksi, Johanna Försti nauraa. (Kuva Souldiersin keikalta Jyväskylän Kesässä)

Försti konsertoi Jyväskylän Kesässä kaksi kertaa: Kaksi ihan erilaista kertaa. Toinen keikka on Teltassa soulkuningas Sami Saaren rinnalla ja toinen Vakiopaineessa Kapun klubilla Lasse Hirven kanssa.
– Aivan ihanaa tulla Kesään Allsång på Teltta II –konserttiin. Itsellekin oli hienoa päästä viime vuonna laulamaan biisejä, joita ei ole muuten tullut laulettua. Esimerkiksi Popedan Pitkää kuumaa kesää.
Försti sanoo viime vuoden Allsångin sujuneen loistavasti, vaikka aluksi vähän jännitti miten yleisö lähtee mukaan.
– Kun keikalla meni istumaan jonkun yleisössä laulavan viereen mikrofoni kädessä, niin ihmisten eka reaktio ei ollutkaan ”hyi, hyi”. Kaikki lauloivat mukana ja pitivät hauskaa.
Försti sanoo, että monella on peruskouluajoista johtuen jos jonkinmoista laulamiseen liittyvää traumaa. Sitä ajatellaan, että laulaa voi vain jos oikeasti osaa ja hyvin.
– Yhteislaulutilaisuudessa oikein laulaminen ei ole tärkeää. Se on sivuseikka. Kun mikki kiertää Allsång på Skansenissa siellä kuulee kaikkea maan ja taivaan väliltä. Siellä ei arvostella. Ihmisillä on sellainen asenne, että ”näin minä laulan”. Kyllä tähän maailmaan ääniä ja musiikkia mahtuu.
Allsång på Teltta II -konsertissa kappaleet ovat yleisön ehdottamia ja solistien yhdessä Lasse Hirven kanssa raakkaamia.
– Kyllä kansa tietää, niin kuin Veikko Vennamo sanoi. Vai oliko se Vennamo vai Kalevi Sorsa, Försti jää miettimään.

Taitava Lasse Hirvi vetää Kapun klubeja Vakiopaine-baarissa.

Kapun klubin ohjelmasta sen verran, että kokonaisuus on vielä auki. Luvassa on kuitenkin taatusti sekä suomen, että englanninkielistä musiikkia.
– Se on sellainen kesäinen sillisalaatti täynnä vauhtia ja vaarallisia tilanteita, Försti nauraa.

Kapun lauluklubi: Johanna Försti 8.7. klo 20. Vakiopaine.
Allsång på Teltta II 9.7. klo 18. Teltta.

Katso linkistä Johanna Förstin tulkinta kaikkien kesä-biisien äidistä eli Summertime-kappaleesta: