Avajaiskonsertti: The Real Group on jonottamisen arvoinen yhtye

12.5.2017

Huikean taitava, ruotsalainen  a cappella –yhtye The Real Group konsertoi tiistaina Helsingissä. Tuntia ennen soittoa, keikkapaikka G Livelabin eteen muodostui pitkä jono. Lippuja ovelta ei enää saanut, sillä keikka oli myyty loppuun. Jonossa väijyttiin parasta mahdollista istumapaikkaa numeroimattomasta salista.

Noin 80 keikkaa vuodessa vetävä ryhmä on harvinainen näky Suomessa. Nytkin se tuli Helsinkiin harjoittelemaan Rajaton-yhtyeen kanssa toteutettavaa Saksan konserttia varten. Siinä samalla oli luontevaa heittää myös yksi keikka.
Yhtyeen keikoista valtaosa on Pohjoismaiden ulkopuolella. Kaukaisimmat konserttikiertueet vie sen Yhdysvaltoihin ja Aasiaan. The Real Group palaa kuitenkin Suomeen heinäkuun viides. Se avaa Jyväskylän Kesä -festivaalin Paviljongin-konsertilla.

The Real Groupin perustaja Anders Edenroth ja yhdeksän vuotta ryhmään kuulunut Emma Nilsdotter.

The Real Group perustettiin 30 vuotta sitten. Ydinajatus on pysynyt samana, mutta alkuperäisjäsenistä mukana on enää useiden kappaleiden sävellyksestä ja sanoituksesta vastaava Anders Edenroth.
– Kun perustin tämän yhtyeen olin 21-vuotias. Minulla oli silloin täysin erilaisia ideoita ja intohimoja kuin nykyään, Edenroth naurahtaa.
Hän sanoo, että nuorena miehenä olennaista oli näyttää ennen kaikkea se kuinka lahjakas ryhmä on.
– Nuorempana oli tärkeää, että ihmiset ajattelivat minun olevan taitava. Nykyisin moisella ei ole merkitystä. Tärkeintä on se mitä ihmiset tuntevat musiikkimme kautta. Vaikuttuminen on loppujen lopuksi vain pinnallinen tuntemus. Koskettaminen on jotain syvempää.

Yhtyeessä 9 vuotta laulanut Emma Nilsdotter sanoo, ettei The Real Groupin tarkoitus ole pysyä uskollisena vuosientakaisella soundille.
– Kun minut otettiin mukaan aluksi Margareta Bengtsonin äitiyslomasijaiseksi, ei haussa ollut juuri samalla tapaa enkelimäisesti laulava solisti. Ryhmään haettiin laulajaa jonka ääni, laulutapa ja luonne sopivat joukkoon, Nilsdotter sanoo.
Ryhmän tuorein jäsen on Lisa Östergren. Hänellä tulee Jyväskylän Kesän aikoihin täyteen vuosi The Real Groupissa.
– Joskus meiltä kysytään emmekö kyllästy samojen biisien esittämiseen. Tuotantomme on kuitenkin laaja. Lisäksi laulajana sinulla on joka päivä eri instrumentti. Jos jollain on nuha, tai joku bändistä on vaikka nukkunut huonosti, niin se on ihan eri kokoonpano ja eri haasteet kuin eilen, Nilsdotter sanoo.

Upeaääninen Lisa Östergren on ryhmän tuorein jäsen.

The Real Groupiin kuuluminen on harvojen etuoikeus. Moni nuori laulaja uskaltaa unelmoida kuulumisesta maailman kenties tunnetuimpaan a cappella -yhtyeeseen vain kaikkein villeimmissä haaveissaan.
Kun joukkoon tarvitaan uusi jäsen, järjestetään koelaulutilaisuuksia, joihin otetaan laulajia suositusten kautta. Laulutaitojen lisäksi mietitään tarkasti käyvätkö jäsenten kemiat yhteen.

Kysymykseen onko The Real Group täyttänyt odotukset Östergren ja Nilsdotter vastaavat hymyillen kyllä.
– Muistan kuinka joskus ennen The Real Groupia seisoin jonkun joulukeikan taustalaulajana ja mietin, että tämä yleisö on kyllä niin humalassa, että jos vaikka häviäisin nyt tästä yhtäkkiä, kukaan yleisöstä ei osaisi minua kaivata, Östergren sanoo.
The Real Groupin kanssa tilanne on toinen.
– Jo Emma tuosta nyt kaatuu kesken keikan, niin se on sitten siinä, Östergren nauraa.
Kokonaisuus on osiensa summa näin myös ja ennen kaikkea the Real Groupin osalta.

Helsingin konsertista vielä sen verran, että se tarjosi vuoroin sydämestä kumpuavaa naurua, syviä huokailuja ja hetkiä joina piti kaivaa taskusta nenäliina. Viimeisen kappaleen jälkeen sydän kaipasi lisää. Onneksi heinäkuun viidenteen on matkaa enää 54 päivää.
– Tulemme Jyväskyläänkin hienon monipuolisella konsertilla, Anders Edenroth lupaa.

Jyväskylän Kesän avajaiskonsertti: The Real Group Jyväskylän Paviljongissa 5.7. klo 18.

Katso nyt alla olevasta linkistä pätkä The Real Groupin tiistaisesta konsertista ja 5.7. sitten lisää…