Maria Ylipää ja kleptomaani konserttikokonaisuus

22.6.2017

Maria Ylipää esiintyy Jyväskylän Kesässä kompaktilla kokonaisuudella. Kitaraa ja pianoa soittaa Marzi Nyman, harmonikkaa Niko Kumpuvaara ja bassoa Ville Herrala.
– Tämä on ihan tuore kokoonpano. Olen tehnyt kaikkien näiden kundien kanssa musaa muissa yhteyksissä, mutta nyt ensimmäistä kertaa kaikki yhdessä, Ylipää sanoo.
Hän kehuu kokoonpanoa “flexiibeliksi”. Sen kanssa voi tehdä eläviä esiintymistilanteita, joissa yhtye kuuntelee toisiaan kamarimusiikillisella otteella ja kykenee reagoimaan muuttuviin tilanteisiin.
– Se on tosi paljon hetkessä elämistä. Me voidaan tehdä mitä halutaan ja luoda hyvin erilaisiakin tunnelmia. Siksi tämä kokonaisuus on tällainen kleptomaani eli siinä varastellaan vähän sieltä täältä, Ylipää naurahtaa.
Ohjelmassa on runomusiikkia muun muassa L. Onervalta Anna-Mari Kähärän säveltämänä sekä otteita Nymanin Ylipäälle ja Kumpuvaaralle säveltämästä laulusarjasta. Ylipää tulkitsee konsertissa myös esimerkiksi Edith Piafin ja Jacques Brellin tuotantoa. Välillä sukelletaan saksalaisen kabareemusiikin maisemiin. Kokonaisuudessa on reilu annos teatteri- ja estradimusiikkia.

“Jos on kyse tekstistä, niin teksti vaatii myös näyttelemistä vaikka lauletaankin ja tehdään musaa”, Maria Ylipää sanoo.

Koska eittämättömän laulutaitonsa lisäksi Maria Ylipää on tuttu myös teatterien lavoilta ja valkokankaalta, häneltä kysytään toistuvasti kummalle lajille naisen sydän sykkii kiihkeämmin – Näyttelemiselle vai laulamiselle. Ylipää pyrki 19-vuotiaana sekä Sibelius-Akatemiaan että Teatterikorkeakouluun, ja pääsin niistä molempiin ensi yrittämällä. Ylipää valitsi teatterikoulun.
– Olen näyttelijälähtöinen myös laulamisen suhteen. Laulamiseen ja tekstien tulkitsemiseen kuuluu yhtä lailla näyttelemistä kuin “varsinaiseen” näyttelemiseen. Viime aikoina musiikki on ollut mukana kaikissa produktioissani. Nyt on tosin pikkuinen tauko teatteritöistä ja enemmän kuvaustöitä.
Ylipään kesään kuuluu vain muutama musiikkikeikka. Kesäkuu menee pitkälti elokuvan kuvauksissa. Sitä Ylipää ei voi vielä paljastaa mistä elokuvasta on kyse.

Ylipää palasi viime kesänä suomeen Ruotsissa, jossa hän esitti Göteborgissa ja Tukholmassa kahden vuoden ajan pääroolia Kristina från Duvemåla -musikaalissa. Suomessa musikaali kantaesitettiin Ylipään tähdittämänä Helsingin Svenska Teaternissa 2012.
– Hyvin ollaan kotiuduttu takaisin Suomeen, mutta jos tulee jotain isompaa työtarjousta jossain vaiheessa, niin ollaan nopeita lähtemään. Me ollaan avoimia ja impulsiivisiakin tarttumaan kaikkeen, Ylipää sanoo ja viittaa puolisoonsa muusikko Matti Pentikäiseen ja lapsiinsa.
Varsinaista hinkua pois ei ole, sillä työrintamalla riittää monipuolisia työproduktioita. Ruotsin vuodet ovat poikineet muutamia konserttipyyntöjä, mutta aikataulujen sovittaminen yhteen on ollut hankalaa.
– Sitä on aina vaan kaikkea niin paljon, Ylipää naurahtaa.
Suunnitelmissa on myös levyn tekeminen. Tämän suhteen ollaan kuitenkin vasta ajattelun tasolla,
– Mutta kyllä sitäkin olisi tarkoitus ruveta puuhaamaan, Ylipää sanoo.

Kysytään Lopuksi Ylipäältä vielä sitä kaikkein parasta kesäbiisiä.
– Tykkään kuunnella Olavi Virtaa kun ajetaan autolla kesäisessä Suomessa. Niitä sellaisia vanhoja hyviä iskelmiä. Se kuuluu selkeästi Juhannukseen, että on joku mankkaa, johon saa laitettua Olavi Virran cd:n ja sitten tanssitaan kesäyössä.

Maria Ylipää Juhlatalo Juurikkasaaressa sunnuntaina 9.7. klo 16.00.

Katso oheisesta linkistä Maria Ylipään laulama Anne-Mari Kähärin kappale Credo: